Sieluntila ok? naurattaa elämän ja kuoleman kysymysten äärellä

Teatteri Retkueen maksuton esitys nähdään Kirkkopäivillä lauantaina 22.5.2027 kello 19 Hämeenlinnan Palokunnantalolla. Hersyvä komedia muistuttaa, ettei aikaa ole rajattomasti – eikä edes kuolema vapauta byrokratiasta.
Juhani, Risto ja Sami ovat naapureita, joiden elämä muuttuu kertaheitolla taloyhtiön päättäessä säästää vastikkeissa ja irtisanoa talonmiehen. Miehet liukastuvat kotioven edessä ja kohtaavat toisensa tuonpuoleisen odotushuoneessa. Siellä kenelläkään ei enää ole kiire – mutta aikaa elämän suurten ja pienten kysymysten käsittelyyn riittää.
Sieluntila ok? on samanaikaisesti traaginen tarina elämän ainutkertaisuudesta ja hersyvä komedia ihmisenä olemisen vaikeudesta. Näytelmässä puhutaan niin kesätöistä, romanssihuijauksista ja moottoripyöristä kuin joulukransseista ja valinnoista, joista jokainen vastaa itse.
Entä jos huomista ei ole luvattu?
Näytelmän ytimessä on ajatus elämästä ainutkertaisena lahjana. Jokaisen lähtökohdat ovat erilaiset, mutta oman elämänsä voi elää vain itse. Miten siis käytämme meille annetun ajan?
”Miten olette päätyneet sellaiseen käsitykseen, että elätte ikuisesti? Että aikaa on rajattomasti? Eihän teille ole luvattu edes huomispäivää!”
Teatteri Retkue yhdistää esityksissään kristillisen sanoman, huumorin ja elämän vakavat kysymykset. Tampereella vuonna 2025 perustettu ryhmä haluaa jakaa ilosanomaa vakavalla naamalla ja pilke silmäkulmassa.
Näytelmän on käsikirjoittanut ja ohjannut Henrik Katto. Hänen lisäkseen rooleissa nähdään Markus Vuorinen, Lasse Kortelainen ja Pekka Kestilä. Äänestä ja valoista vastaa Joni Mattila.
Sieluntila ok?
Lauantaina 22.5.2027 klo 19
Palokunnantalo, Hämeenlinna
Esitykseen on vapaa pääsy.
Esitys on osa Kirkkopäivien kaikille avointa ja maksutonta kaupunkifestivaalia.